Wednesday, September 13, 2017

Mitä jos ei enää valittaisi

Psykologian professori Carol Dweck on pyhittänyt uransa motivaation tutkimukselle. Motivaatio on se, joka meitä vie eteenpäin. Stanfordin ikioma Dweck on ansioitunut erityisesti ihmisten toimintaa ohjaavan ja motivoivan ajattelun, mindsetin, tutkimuksessa. Ei häntä ole niinkään kiinnostanut, mitä kukin ajattelee, vaan miten kukin ajattelee. 

Vekkulisti opiskelijoita analysoimalla hän on päätynyt työssään sellaiseen ajatukseen, että jos kuvittelee, että tämä on nyt tässä, että nämä kyvyt, taidot ja älynlahjat ovat nyt tässä, enkä muuta voi, niin tällä tavalla sitten motivaatio ohjaa sellaisille tutuille uomille, joissa ei paljoa paranemista tapahdu. Ei sillä, että ajautumisessa on mitään väärää. Toinen ajattelutapa on tiedostaa nuo ja ymmärtää, että niitä voi kehittää sinnikkyydellä ja opettelemalla. Tietyllä aktiivisella ponnistelulla siis onnistuu.


Siitä kai on kyse, kun aina vaan jaksaa asettaa uusia tavoitteita. Sellaisia, että ensi kesänä harrastan triathlonia tuolla ja juoksen kilpaa täällä. Mitä sitten kun ote tavoitteeseen lipsuu lähes aina noin vajaa viikko tavoitteen asettamisesta? Minne sitten kyvyt, taidot ja älynlahjat taipuvat? Meneekö sitten vain sitä rataa, vaikka sisällä palaa pyrkimys olla parempi? 


Lähes 30 urheilu- ja vielä useamman harrastusvuoden saatossa olen kohdannut useita vastoinkäymisiä. Niistä jokainen on ollut omaa syytä, mutta en ole itseäni tai kehoani pahemmin kuunnellut. En osaa vieläkään tehdä niin. Vähän harmittaa tuo, koska käsittääkseni tyhmyyden ehto täyttyy, jos alkaa toistamaan virheitään. Sitä kun vain on niin innostunut olla itseään parempi. Kun on jo ollut parempi, niin tällä uralla alkaa olla kapeat saumat onnistua. Dweck on kuitenkin tällaisen hönön tukena, mutta vain näissä harrastusjutuissa: Itseään haastavat eivät erityisesti epäonnistumisia pelkää, koska sitten seuraavalla kerralla voi mennä paremmin. Kun tähän uskoo, voi hyvillä mielin hankkia uuden rasitusvamman. Ja onneksi jotkut keksivät uusia lajeja harrastaa kestävyyttään, niin voi sitten olla itseään parempi jossain sellaisessa, jossa ei ole koskaan vielä ollut mitään.


Nyt on onneksi syksy edessä. Se sellainen aika, että kestävyysjuoksijan harjoituspäiväkirja nollautuu, uudet kujeet kiehtovat sekä tiukka myötätuuli ja ajoittainen sade vain kannustavat eteenpäin. Niin, että hyviä tavoitteita ja askelia niitä kohti vaan kaikille! Kesä 2018 ihan kohta. 



No comments:

Post a Comment